Kesän satoa

Nyt on gradukesä ohi ja ahertaminen jatkuu jälleen syksyyntyneessä ja ihmisiä vilisevässä Jusleniassa. Kesän aikana edistystä ei gradun suhteen tapahtunut niin paljoin kuin toivoin, mutta jokun veraqn kuitenkin: sain kaikki Columellan vilicus-maininnat käännettyä, vaikka heinäkuussa vietin aikaa pääsääntöisesti muualla kuin yliopistolla. Varsinaista leipätekstiä on nyt sen verran, että Johdanto ja 2. luku ovat nyt pääosin kasassa. Aihe ja siihen suhtautuminenkin sekä näkökulmakin ovat muotoutuneet itse kirjoittamisen alettua. Nyt kun käsiteltevät tekstinkohdat on jo käännetty, tietää jo paljon enemmän siitä, mihin suuntaan sitä haluaisikaan työtänsä viedä.

Päädyin kirjoittamisprosessissani ehkä useimmista kirjoittajista poikkeavaan ratkaisuun: Ihan ensimmäiseksi ryhdyin rustaamaan työlleni johdantoa. Tekstiotteet käännettyäni tuntui vain siltä, että nyt on pohdinnan paikka sen suhteen, mihin suuntaan pitäisi nyt suunnata. Ja mikäs sen parempi paikka pohdiskeluun ja yleiskuvan kartoittamiseen kuin johdanto. Ajattelin jättää nyt sitten johdannan "hautumaan" ja katsoa sitten kirjoitusprosessin lopuksi pääluvut hahmoteltuani ensimmäiseen versioonsa, vastaako nyt kirjoittamani johdanto lainkaan lopullista työtä. Sitä on sitten toivottavasti helpompi lähteä muokkaamaan.

Itse kirjoittamisprosessissa minut tähän asti yllättänyt sen hitaus ja epätasaisuus. Toisinaan saattaa mennä koko päivä jonkun asiaan vain vähän liittyvän detaljin hiomisessa ja tarkastamisessa ja toisinaan taas saattaa tulla tekstiä ja hyviä ideoita kuin lentäen lyhyessäkin ajassa. Ja sitten on taas niitä päiviä kuin ei saa yhtään mitään aikaiseksi ja motivaatio on täysin maassa. Ja niiitä hetkiä, kun joku yksittäinen pulma ajatteluttaa niin, ettei siitä pääse yli eikä ympäri ennen kuin on saanut purkaa sitä jonkun muun kanssa. Tässä kohdassa tulee opiskelijakollegoiden vertaistuki usein korvaamattomaksi avuksi.

Myös yhtäneisen kirjoitusprosessin päivittäinen ajallinen lyhyys on tullut pienoisena yllätyksenä. Ainakin itsestä tuntuu siltä, että on ihan turha yrittää kirjoittaa päivittäin yhteensä enempää kuin 4-5 tuntia, koska silloin vain aivot junnaavat paikoillaan ja mitään rakentavaa ei tahdo syntyä sitten millään.

Mutta löytyy siitä gradunkirjoittamisesta, vaikka se suurelta osin puuduttavaa työtä onkin, myös harvinaisia palkitsevia hetkiä. Silloin kun löytää jostain uuden lähdeteoksen tai sitten saa selville jonkun harvinaisen teoksen olinpaikan aineistohakujen mylläkästä. Tai sitten kun joku uusi omaan aiheeseen liittyvä kirja julkaistaan, kuten viime viikolla ruotsinkielinen arttikkelipaketilla varustettu Columella-käännös, jonka ennakkokappale löysi tiensä myös meidän kirjastoomme.